WSOPE – pokerin olympialaiset Euroopassa

WSOP eli World Series of Poker turnaus pelataan vuosittain Las Vegasissa, USA:ssa. Tapahtumalla on vankka historia ja se onkin järjestetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1970. Tuon vuosiluvun jälkeen pokerissa ei mikään ole ollut ennallaan ja turnaus onkin paisunut maailman suurimmaksi pokeritapahtumaksi. Vuosi toisensa jälkeen pelipaikkana oleva Las Vegasin kasino pakkautuu täyteen innokkaita pokerinpelaajia, jotka ovat tulleet kaupunkiin toteuttaakseen unelmansa, WSOP –turnauksen voittamisen.

Turnausta on verrattu pokerin maailmanmestaruuskisoihin tai jokavuotisiin pokerin olympialaisiin, käsittäähän turnauskokonaisuus jo melkein 60 erilaista pokeriturnausta, joiden voittajille on luvassa kultainen voittoranneke ja nippu kahisevaa dollareiden muodossa. Turnauksen kruunaa Main Event, jonka voittaja palkitaan rannekkeen lisäksi useammilla miljoonilla dollareilla. Ennätys on Jamie Goldin nimissä, joka kuittasi vuoden 2006 voitosta peräti 12 miljoonaa dollaria.

WSOP on kuitenkin myös rantautunut vahvasti myös Eurooppaan. WSOPE, eli WSOP Europe turnauskokonaisuus on ainakin toistaiseksi miniversio oikeasta turnauksesta, mutta vuosi vuodelta turnaus kerää yhä enemmän osallistujia ja palkintorahoja.

Ensimmäinen WSOPE turnaus pelattiin vuonna 2007, jolloin voiton korjasi Annette Obrestad. Annette kuittasi voitostaan tasan miljoona puntaa. Vuonna 2008 voiton kuittasi John Juanda, jolle palkintorahoina kertyi 868 800 puntaa. 2009 oli Barry Shulmanin juhlaa ja hän löi heads-upissa Daniel Negreanun kuitaten samalla reilut 800 000 puntaa. 2010 oli James Bordin vuoro voittaa, palkintorahoina kassaan kilisi 830 000 puntaa. Osallistujamäärät Main Eventissä olivat vaatimattomia emoturnaukseen verrattuna. Osallistujia oli neljänä ensimmäisenä vuotena 334-362.

Neljä ensimmäistä vuotta pelattiin Lontoossa, mutta vuonna 2011 turnaus päätettiin järjestää Cannesissa Ranskassa. Turnauskokonaisuus koostuu seitsemästä virallisesta ranneke-turnauksesta ja yhteensä 51:stä eri tapahtumasta joita pelataan yhteensä kahden viikon aikana. Samalla voittosummat vaihtuivat euromerkkisiksi. Liekö syy tässä, mutta turnauksen Main Event löi osallistujamäärällään edelliset turnaukset kirkkaasti kanveesiin. Kasinolle pokeripöytien ääriin pakkautui peräti 593 pelaajaa. Tämä tiesi voittopotteihinkin mukavaa korotusta ja päätapahtuman voittajalle olikin luvassa upea 1,4 miljoonan euron palkinto. Vuoden 2011 turnauksen vei nimiinsä USA:n Elio Fox joka nappasi tittelin Iso-Britannian Chris Moormanin neneän edestä.

Vuoden 2011 turnaus oli muutenkin poikkeuksellinen, sillä ensimmäistä kertaa myös WSOPE-turnauksen ranneketurnauksen vaikuttivat WSOP Player of The Year eli vuoden pelaaja –tittelin valintaan. Moorman pääsi melkein hyötymään tästä asiasta, sillä WSOPE Main Eventin voitto olisi tuonut hänelle koko Vuoden Pelaajakisan voiton, mutta nyt se jäi hänen kannaltaan vain parin pisteen päähän. Voiton korjasi nyt pokerilegenda Phil Hellmuth.

Kautta aikojen erilaiset casino pelit ovat olleet suosittuja. Nettikasinoiden kasvattaessa jatkuvasti suosiotaan myös suurimmat pokeriturnaukset nousevat yhä useampien pelaajien unelmiin ja toiveisiin. Las Vegasin kasinot ovat jo kymmeniä vuosia taistelleet paikasta auringosta ja uusien pelikeskusten noustessa maailmankartalle voidaan todeta että casinoviihteen kasvulle ei näy minkäänlaisia rajoja. WSOPE:n rantautuminen Eurooppaan ei ole ollut todellakaan helppo tehtävä, vaikka Euroopassa kasinoita riittää melkein joka kolkkaan. Euroopassakin erilaisia kilpailevia turnauskokonaisuuksia on useampia, mutta viimeisin WSOPE osoitti ainakin sen, että senkin vetovoima on vain kasvamaan päin. Nähtäväksi jää kuinka suureksi tapahtuma kasvaa ensi vuonna.

Kommentoi artikkelia!

kommenttia

Powered by Facebook Comments

advertisement