SM-Liiga kierros 27.9

SM-Liigan kauden ensimmäinen täysi ottelu kierros. Valinnan varaa pelien suhteen on kaikille, varmasti.

 

Blues – Kärpät 1/2.31 Betsson

Blues – Kärpät (+1) 1/3.45 BET365

Yli 4.5 maalia/1.73 William Hill

Blues voittaa ja tekee yli 3.5 maalia/3.60 NordicBet

 

Viime kaudella joukkueet kohtasivat kuusi kertaa, näistä voitot Bluesin eduksi 4-2.

Bluesilla on ollut mahti syysvire käynnissä. Joukkue on voittanut viidestä sm-liiga pelistään 4 ja ne kaikki ovat tulleet nyt putkeen. Kotona joukkue on pelannut kahdesti ja molemmista on tullut voitto, ensin kaatui IFK lukemin 2-0 ja sitten KalPa maalein 5-2 viime tiistaina. Bluesin peli ei ole mitenkään kaunista, mutta tehoja se tuntuu tuovan. Teemut Rinkinen ja Ramstedt pitävät liigan pistepörssissä kaksoisjohtoa ja ovat muutenkin säväyttäneet. Maalilla Riksman ja Ore, kumpikin on osoittanut varmoja otteita, ja puolustus on ollut tiivis vaikka sieltä kapteeni Laatikainen puuttuukin, toki Lada on apu enemmän hyökkäyspäähän.

Kärpät voitti tiistaina ensimmäistä kertaa vieraissa tällä kaudella. Kärpät kaatoi siis rauman äijänsuolla Lukon luvuin 1-4 vahvan esityksen jälkeen. Hyökkäyksestä tuli laajalla rintamalla onnistumisia, ja mm. NHL.stä hankittu Jason Demers pääsi tuikkaamaan kauden avausmaalinsa. Hyökkäyksestä toki kaivataan tehoja lisää, eikä puolustuskaan vielä ole juurikaan vakuuttanut. Maalilla Karhunen ja Backlund ovat jakaneet torjunta vastuun.

Bluesin energinen pelaaminen kotijäällä on tuskaa oululaisille. Blues voittaa vahvan viisikkopuolustuksen ja nopeiden vastahyökkäysten ansiosta 4-1.

 

 

HIFK – Lukko 1/1.70 Betsson

HIFK – Lukko (+1.5) 1/2.30 Betsson

HIFK – Lukko (+2.5) 1/3.60 BET365

Yli 5.5 maalia/2.30 BET365

HIFK voittaa ja tekee yli 4.5 maalia/4.10 NordicBet

 

Joukkueet kohtasivat viime kaudella neljä kertaa ja IFK oli niissä kolme kertaa vahvempi. Kotona IFK voitti pelinsä 6-2 ja 4-1.

HIFK on tällä hetkellä kolmen ottelun voittoputkessa. Viime kotipelissä HIFK hakkasi Ilveksen 6-1 ja Lennart Petrell teki tuossa ottelussa paluun Helsinkiin takomalla kolme maalia. Edellisessä ottelussa tiistaina Ässiä vastaan HIFK voitti kovan puolustustaistelun jälkeen ottelun lopulta lukemin 1-2. Ässät painosti koko ottelun ajan ja Joni Ortiolle kertyi HIFK maalissa 34 torjuntaa. HIFK on saanut hyökkäyspelinsä rullaamaan eilen joukkue ilmoitti hankkineensa Patrick O’Sullivanin NHL.stä ja sitä ennen joukkue tiedotti Sean Bergenheimin liittyneen punanuttuihin. Bergenheim pelaa jo tänään Lukkoa vastaan. Puolustuspeliin HIFK kaipaa lisää tiiviyttä, mutta maalivahtipelin pitäisi olla kunnossa.

Lukko on aloittanut kauden todella huonosti. Lukko pitää tällä hetkellä sarjajumbon paikkaa saalistettuaan ainoastaan yhden pisteen kauden viidestä ottelustaan. Tuokin piste tuli HPK.lta kotijäällä, kun Lukko lopulta hävisi jatkoajalla 1-2. Lukko on tehnyt viidessä ottelussa ainoastaan kahdeksan maalia ja päästänyt 19. Päästettyjen määrä on sinällään pirusti liikaa, kun ajattelee, että Lukon maalia vartioi sm-liigan paras maalivahti eli Petri Vehanen. Vehanen ei ole vielä päässyt sille tasolle, millä hän pystyisi pelaamaan. Hyökkäykseen kaivattaisiin lisää tehoja sillä parhaat pistemiehet, eli Jussi Pesonen ja Justin Azevedo ovat kumpainenkin saalistanut ainoastaa 3 tehopistettä. Yksikään Lukko pelaaja ei ole +/- tilastossa plussan puolella ja ainoastaan 3 pelaajaa on nolla lukemissa eli Pesonen, Petri Koskinen ja Eero Elo. Pahinten miinuksella on puolustaja Harri Tikkanen (-6). Lukon pelistä puuttuu se jokin.

HIFK.n rutiini on vahvempi ja joukkue on kotijäällään aina vaikeasti voitettavissa. HIFK on pelillesesti ja henkisesti nyt Lukkoa niin paljon edellä, että tuskin Lukosta vastusta juuri petolaumalle on, 5-1.

 

 

HPK – TPS X/4.30 Betsson

HPK – TPS ML 2/2.25 BET365

Alle 4.5 maalia/2.10 BET365

Peli päättyy tasan ja ottelussa tehdään alle 5.5 maalia/5.90 NordicBet

 

HPK ja TPS ovat pelanneet viime kausilla erittäin tasaisia pelejä. Viimeisestä kymmenestä keskinäisestä viisi peliä on mennyt jatkoajalla ja viimeisestä viidestä pelistä neljä.

HPK on aloittanut pirteästi sm-liiga kauden. Kauden viidestä ottelusta on tullut neljä voittoa, niistä ainut varsinaisella peliajalla on tullut Ilvestä vastaan kotona (3-0). HPK voitti viime pelissään tiistaina kotonaan Pelicansin jatkoajan jälkeen 3-2. Voittomaali oli ehkä hieman kyseenalainen, koska maalia edeltäneestä tilanteesta olisi pitänyt viheltää HPK.lle jäähy, itse Juha Kiilholman tekemä voittomaali oli komea laukaus B-pisteen kaarelta hanskakäden puoden ylävillaan. HPK.n hyökkäys ei ole juuri mitään tällä kaudella vielä esittänyt. Puolustuspelin kautta ollaan Selinin johdolla menty mutta pelaamisessa on yleensä ollut sitä tekemisen meininkiä. Maalilla Mikko Tolvanen on välillä seissyt päällään ja kantanut joukkuetta erittäin hyvillä otteilla.

TPS on kahden ottelun tappioputkessa. Viime keskiviikkona joukkue nappasi hienon päänahan JYP.ltä kotonaan rankkareiden jälkeen 4-3, mutta viime perjantaina TPS koki täystyrmäyksen Jokereiden vieraana. Viimeisin peli SaiPaa vastaan viime lauantaina oli TPS.n osalta taistelua, ja lopulta SaiPa sai kiekon ohi erittäin hyvin pelanneen Antero Niittymäen ja voitti HK-Areenalla 1-2. TPS.n hyökkäyskalusto alkaa olemaan erittäin laadukasta, ainakin ulkomaalaisten osalta. Bryan Willsie ja Corey Locke ovat esittäneet kelpo otteita ja tähän lyödään vielä sekaan takaisin TPS.ään hankittu Michal Birner, niin kyllä laatua löytyy. Puolustukseen tuli oiva lisä juuri NHL.stä eli Kris Russell, joka tosin pelaa vasta lauantaina kotipelissä IFK.ta vastaan. Maalilla Niittymäki pelaa erittäin vakuuttavasti.

TPS hävisi kauden avauspelin jatkoajan jälkeen HPK.lle lukemin 2-3. Eiköhän varsinaisen peliajan tulos ole jälleen sama, mutta TPS voittaa rankkareiden jälkeen 2-3.

 

 

Ilves – Jokerit 2/1.65 Veikkaus

Ilves (+1.5) – Jokerit 2/2.20 BET365

Ilves (+2.5) – Jokerit 2/3.40 BET365

Yli 5.5 maalia/2.05 Veikkaus

Yli 6.5 maalia/3.10 BET365

 

Viime kaudella joukkueet kohtasivat neljästi. Jokerit voitti niistä 3, kaksi viimeisintä toki meni jatkoajalle. Ottelut näiden joukkueiden kesken ovat usein suuri maalisia.

Ilveksellä ei juuri nyt hyvin mene. En tarkoita pelillisiä esityksiä vaan yleensä. Eilen joukkueen koko toimisto erosi ja omistaja Vincent Mangaard jäi yksin nuolemaan näppejään. Päävalmentaja Raimo Helminen otti heti ohjat käsiinsä joukkueen sisällä ja teki selväksi nuorille pelaajille, että toimiston sotkujen ei anneta häiritä pelaamista. Viime aikaiset otteet tupsukorvilta ovat olleet ihan hyviä. Viime viikolla joukkue voitti ensin kotonaan Pelicansin 5-4 ja sitten KalPan 5-3, mutta viime lauantaina Ilves sai IFK.lta selkäänsä Helsingissä 6-1. Ilves on saanut nyt rauhassa keskittyä oman pelin hiomiseen ja nuoret pääsee entistä paremmin hitsautumaan yhteen.

Jokerit esitteli eilen illalla uusimman NHL apunsa eli viime kaudella parhaaksi puolustajaksi NHL.ssä valitun Erik Karlssonin. Tiistain tappiossa SaiPaa vastaan Jokeripaidassa pelasi ensimmäinen apu, ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen Jokereissa pelannut Valtteri Filppula. Filppulan liikkeestä ja otteista näki, että hän on kyllä valmis, toki ensimmäinen peli oli aina sitä sun tätä ja tuntuman hakemista. Jokerit hävisi siis kotijäällään tiistaina liigakärki SaiPalle maalein3-4. Jokereilta hylättiin tasoitusmaali 3.8s ennen loppua, kun tuomari Henrikson vihelsi pelin poikki ennen aikojaan. Jokerit saattoi siinä menettää 2 pistettä. Jokereiden peli oli SaiPaa vastaan aika tahmeaa, SaiPa löi tehokkaasti keskustan tukkoon ja iski kovalla prosentilla omista ylivoimistaan. Jokerit saa Ilves peliin Jarkko Ruudun takaisin kokoonpanoon ja joukkueen hyökkäyspeli on ollut viime peleissä jo aika hyvän näköistä. Puolustuspeliin ja etenkin maalinedustaan Jokerit tarvitsee lisää vahvuutta. Maalivahti Kilpeläinen ei ole juurikaan vakuuttanut.

 Ilveksen peli on ollut alkukaudella melkoista räpellystä. Jos Jokerit ei lähde Ilveksen peliin mukaan tai aliarvioi vastustajaa niin taululle kajahtaa karmeat luvut. Jokerit voittaa 3-6.

 

 

KalPa – Ässät 1/2.21 Betsson

KalPa – Ässät ML 1/1.73 Sportingbet

Yli 5.5 maalia/2.39 Betsson

 

Joukkueet kohtasivat viime kaudella kuusi kertaa ja niistä voitot menivät Ässille 5-1. Yli 5.5 maalia syntyi neljässä ottelussa ja kolmessa ottelussa mentiin jatkoajalle.

KalPa on aloittanut kautensa ailahtelevasti. Tiistaina KalPa teki turhan reissun pääkaupunkiseudulle, kun Blues voitti KalPan 5-2 lukemin. Viime lauantaina tahmean avauserän jälkeen kotijäällään Lukkoa vastaan kilpipaidat nousi lopulta 5-3 kotivoittoon oltuaan jo 0-3 ensimmäisen erän jälkeen tappiolla. KalPa on voittanut kolmesta kotipelistään kaksi. Ainoa tappio on sarja-avauksesta jolloin vastassa oli JYP. KalPan hyökkäyspeli on ollut ailahtelevaa, puolustuspeli välillä ihan mallillaan ja Mikko Koskinen on ollut maalissa ajoittain muuri. KalPa tarvitsee pelaamiseensa silti jotain lisää eikä sitä helpota Jukka Voutilaisen ja Jussi Timosen poissaolot. Salminen – Kuparinen – Lehkonen on tehokas ykköskenttä KalPalla.

Ässät hävisi kotijäällään IFK.lle 1-2 tiistaina. Ässät hallitsi ottelua suvereenisti mutta Joni Ortio IFK maalissa oli muuri. Lauantaina Ässät esitteli kotijäällään HPK.ta vastaan NHL.stä poriin paluun tehneen Jesse Joensuun. Joensuu teki heti kerhoa vastaan kaksi maalia ja sai tietysti syötönkin IFK pelin ainoaan ässä maaliin. Ässien hyökkäyspeli on ajoittain ihan mallikasta, mutta siitä puuttuu sitä jotain. Puolustuspeli on ihan hyvällä mallilla ja Antti Raanta on maalilla pelannut mielestäni Juha Järvenpäätä paremmin. Ässät hävisi viimeisimmän vieraspelinsä Kärpille Oulussa 6-0, Järvenpää pelasi tuolloin maalissa.

Tasaista vääntöä luvassa mutta uskotaan kotiedun riittävän KalPalle voittoon, 4-2 lukemin pisteet jää Kuopioon.

 

 

Pelicans – Tappara 2/2.65 Unibet

Pelicans – Tappara ML 2/2.05 Unibet

 

Pelicans ja Tappara kohtasivat viime kaudella neljästi, voitot niistä Pelicansille 3-1.

Pelicans on aloittanut kautensa erittäin heikosti. Viidestä pelistä ainoastaan yksi voitto ja sekin on sarja-avauksesta Bluesia vastaan jatkoajan jälkeen, kun Pelicans johti kolmannessa erässä peliä jo 5-3. Pelicans hävisi tiistaina HPK.lle vieraissa 3-2, ehkä hieman kyseenalaisestikin. IFK.ta vastaan viime viikon perjantaina Pelicans oli koko pelin sillasta mutta onnistui venymään jatkoajalle Jan Latvalan 23s ennen loppua tekemällä maalilla. Pelicansin puolustus on ollut todella haavoittuvainen alkukaudella. Hyökkäyksessä ei juuri ole potkua ja sitäkin hommaa hankaloittaa mm. se, että Vili Sopanen ja Lee Goren puuttuvat kokoonpanosta. Maalilla Myllyniemi on ollut epävarma, toki ei Kuusela sen varmempi ole ollut.

Tappara on pelannut melkoista vuoristorataa. Viidestä pelistä on kertynyt kaksi voittoa ja molemmat vieraista. Kaikki Tapparan matsit ovat päättyneet vierasjoukkueen voittoon. Viime pelissä tiistaina Tappara hävisi JYP.lle kotona 2-3 ja tuossa pelissä Tuukka Mäntylä sai ottelurangaistuksen ajeltuaan JYP sentteri Cory Quirkin. Tapparan nuoret hyökkääjät ovat olleet aivan tajuttomassa liekissä. Alex Barkov on takonut viiteen neljään peliin tehot 4+4 ollen pistepörssin 3. Bluesin superteemujen jälkeen. Hyökkäyspeli Tapparalla on muutenkin osoittanut laajuutta ja monipuolisuutta. Tapparan puolustuspääkin on ihan jykevää kalustoa, vaikkakin Mäntylä taitaa tämän päivän matsista puuttua. Maalilla Pekka Tuokkola on esittänyt huippu otteita, toisin kuin Metsola, joka on pelannut ainoastaan yhden pelin.

Tapparan pelit on päättyneet vierasvoittoihin. Niin tänäänkin, Tapparan nuorten pelaajien liike on liikaa Pelicans puolustukselle. Pisteet lähtee mansesteriin 1-3 lukemin.

 

 

SaiPa – JYP 2/2.42 NordicBet

SaiPa – JYP ML 2/1.86 NordicBet

 

SaiPa on ollut vaikea vastustaja viime kausina JYP.lle. Viime kaudella joukkueet kohtasivat viidesti, voitot JYP.lle 4-1, tosin kolme vasta jatkojen jälkeen.

SaiPa johtaa liigaa viiden pelatun kierroksen jälkeen kahdellatoista pisteellä. Tiistaina SaiPa haki pisteen Jokereilta lukemin 3-4. SaiPa on voittanut kaikki vieraspelinsä mutta kotona SaiPa on kärsinyt ainoastaan tappion, joka tuli Bluesille viime torstaina lukemin 1-5. SaiPalla on paljon loukkaantumishuolia mutta se ei tahdo tuloksissa näkyvän. SaiPan hyökkäyspeli on ihan kelvollisen näköistä tekemistä. Yritystä on vaikka muille jakaa, ja Jokereitakin vastaan SaiPa iski kaikki maalinsa ylivoimalla ja maalin edestä. Puolustuspeli, ja varsinkin viisikko puolustus oli ainakin Jokereita vastaan erittäin laadukasta. Maalilla Jani Nieminenkin on esittänyt ihan huippu otteita.

Hurrikaaniporukka on aloittanut kautensa vahvasti. Viidestä pelatusta taistosta keskisuomalaiset ovat raapineet kasaan 13 pistettä 15:sta mahdollisesta. JYP on kukistanut KalPan, Kärpät, Lukon ja Tapparan. Ainoan tappionsa punamustavalkoiset kärsivät voittomaalikilpailun jälkeen TPS.lle. Edellisen ottelunsa JYP pelasi tiistaina, kun se kohtasi Tampereella Tapparan. Avauserä meni selkeästi tamperelaisten nimiin, kun taas toinen erä oli jyväskyläläisten. Viimeinen kaksikymmenminuuttinen sujui tasaisimmissa merkeissä, mutta Jyrki Ahon suojatit hyödynsivät omat paikkansa kirvesrintoja paremmin. Taiston ratkaisijaksi nousi alkukaudesta hieman vaisusti esiintynyt Cory Quirk, joka tehtaili joukkueensa voittomaalin. JYP.n hyökkäyksestä voi nyt heti nostaa esiin Eric Perrinin, joka on kovemmassa kunnossa kuin koskaan. Hyökkäyspeli on muutenkin ollut erittäin laadukasta. Puolustuksesta löytyy paljon vahvoja jässiköitä ketkä pitää maalinedustan puhtaana mm. Kalteva, Koskinen ja Viitanen (Malmivaara myös mutta hän on loukkaantunut). Maalilla Tuomas Tarkki on esittänyt vahvoja otteita läpi kauden.

 

JYP.n karvaus ja liike SaiPalle on liikaa torstai-iltana. Pisteet lähtee Jyväskylään lukemin 2-5.

Kommentoi artikkelia!

kommenttia

Powered by Facebook Comments

advertisement