SM-Liiga kierros 25.9

Tänään käsillämme on erittäin vaikea kierros vedonlyönnin merkeissä. Joukkueet ovat pelanneet sen verran hienosti ristiin, että tänään suosikkien arvioiminen on erittäin vaikeaa.

Illan kierrokselle Jokerit on vahvistunut sitten viime pelinsä yhdellä pelaajalla, eli sentteri Valtteri Filppulalla. Joukkue nappasi viime perjantaina kotijäällään tärkeät avauspisteet TPS.ltä vahvan esityksen jälkeen. Jos sarjataulukkoa niin SaiPahan on sarjakärki ja Jokereita 9 pistettä edellä, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Lappeenrantalaiset olisivat suosikkeja illan otteluun. SaiPa voitti lauantaina TPS.n HK-Areenan isolla jäällä 1-2. SaiPa on toistaiseksi kärsinyt kaudella ainoastaan yhden tappion ja se tuli Bluesille viime torstaina kotijäällä lukemin 1-5. Jokereiden liike on SaiPalle tänään liikaa ja Jokerit antaa kotiyleisölleen herkkua, 6-2.

Espoossa käydään myös mielenkiintoinen kamppailu, kun Blues saa vieraita Kuopiosta. Joukkueet kohtasivat viime kaudella playoffsien puolivälierissä, KalPa johti ottelusarjaa jo 3-0, mutta Blues nousi kuilun partaalta tasoihin ja ohi. Henkinen ote on ainakin viime kauden pelien puolesta Espoossa, ja pelilliset otteetkin viime pelien mukaan. Blues lähtee pienimuotoisena suosikkina tämän illan otteluun vahvan liikkeensä ansiosta.

Porissa Ässät saa vieraita Helsingistä, kun IFK saapuu vieraaksi. Molemmat joukkueet saivat NHL.stä laiturin avukseen viime peliinsä. Jesse Joensuu teki Ässille kaksi maalia, kun Ässät voitti HPK.n lauantaina kotonaan 4-1. Lennart Petrell teki IFK.lle kolme maalia, kun IFK teurasti kotonaan lauantai-iltana Ilveksen lukemin 6-1. Molemmat joukkueet siis pelasivat viime pelin erittäin vakuuttavasti, joten tämäkin pelin on ennalta pirun tiukka. Ässät ei ole tällä kaudella vielä kotonaan hävinnyt, joten sillä on pienoinen etulyöntiasema. IFK.n on aina ikävä tulla pelaamaan Poriin, joten sekin tuo lisäkannatusta kotijoukkueelle.

Tappara pelaa kotonaan JYP.ä vastaan tänään. Tappara pelasi vakuuttavasti viime lauantaina Kärppien vieraana voittaen lopulta ottelun 1-3. Barkov oli jälleen oivalla pelipäällä ja hän on tehnyt neljällä pelissä tehot 4+4. JYP kärsi viime viikon keskiviikkona kauden avaus tappion TPS.n vieraana mutta korjasi tilanteen voittamalla kotonaan Lukon perjantai-iltana lukemin 5-3. Molemmat joukkueet ovat pelanneet vahvasti, mutta toisaalta ailahtelevasti. Tappara on hallinnut kaikkia pelaamiaan pelejä, mutta pistetili ei ole niissä toivotun lailla karttunut. JYP on myös hallinnut omia pelejään mutta aioittain peli on karannut Jyskäläläisiltä käsistä. Erittäin tiukkaa taistoa odotettavissa.

HPK on aloittanut kauden ihan hyvällä tasolla. Kotona joukkue on ollut erittäin vaarallinen. Viime pelissä joukkue taisteli hyvin ja maalilla Tolvanen teki itsestään ison mutta se ei lauantai-iltana porissa riittänyt. Joukkue hyökkää hyvin vastaan ja päävalmentaja Selin on tuonut sitä SaiPasta tuttua taistelua pelaamiseen. Pelicans ollut hieman köysissä tämän kauden peleissään. Ainoat pisteet heille ovat tulleet kauden avauspelistään (Blues 6-5rl ja IFK 1-2rl) ja viime perjantai-illan kotimatsista IFK.ta vastaan, jossa lahtelaiset olivat koko illan jyrän alla, mutta onnistui venymään jatkoille Jan Latvalan tehdessä maalin ajassa 59.37. Pelicansin ulkomaalaiset ottaa vielä tovin, mutta pilkahduksia paremmasta on ollut havaittavissa. Tiukkaa peliä Hämeeseenkin on odotettavissa.

Lukko lähti kauteen mestarisuosikkina, ja on sitä vielä edelleenkin, mutta kauden avaus on mennyt suorastaan penkin alle. Lukko on neljästä pelistä kerännyt ainoastaan yhden pisteen ja se tuli kotijäältä HPK.ta vastaan viime viikolla. Ei uskoisi, että joukkue jossa pelaa liigan paras maalivahti, olisi päästänyt eniten maaleja, toki Lukon puolustus ei ole ollut mitenkään tiivis. Kärpät hakkasi kotijäällään Ässät Jussi Jokisen paluu ottelussa, mutta sen jälkeen tuli Tapparaa vastaan päähän viime lauantaina. Kärpät on kärsinyt tehottumuudesta. Maalivahtipeli on aika-ajoin ollut ihan hyvällä mallilla. Kumpikaan joukkue ei ole vakuuttanut, tehottumuus vaivaa molempia, tasainen vääntö luvassa.

 

VIHJEET:

JOKERIT (A-RANK) – SAIPA (B-RANK) 1/1.50 Unibet

Jokerit – SaiPa (+1) 1/1.95 Veikkaus

Over 5.5 maalia/2.05 Veikkaus

Over 6.5 maalia/3.00 Unibet

 

HPK (C-RANK) – PELICANS (D-RANK) X/4.20 Unibet

HPK – Pelicans ML 1/1.86 Unibet

 

LUKKO (D-RANK) – KÄRPÄT (C-RANK) X/4.05 Veikkaus

Lukko – Kärpät ML 2/1.88 Unibet

 

ÄSSÄT (B-RANK) – HIFK (A-RANK) 1/1.95 Veikkaus

Ässät – HIFK ML 1/1.60 Unibet

Over 5.5 maalia/2.05 Veikkaus

 

TAPPARA (C-RANK) – JYP (A-RANK) X/4.35 Veikkaus

Tappara – JYP ML 2/2.22 Unibet

Over 5.5 maalia/2.30 Unibet

 

BLUES (B-RANK) – KALPA (B-RANK) 1/2.20 Unibet

Blues – KalPa (+1) 1/3.05 Unibet

 

MONIVETOVIHJE:

Moniveto 3:

Ässät – HIFK

3,4 – 2,3

Tappara – JYP

2,3 – 2,3

Blues – KalPa

3,4,5 – 2,3

Lapun hinta 19.20€

 

Kommentoi artikkelia!

kommenttia

Powered by Facebook Comments

advertisement